Saapuminen Bangkokiin

Ostin keväällä pelkän menolennon Bangkokiin kahdella välilaskulla. Aion opiskelujen päättymisen jälkeen selvittää mahdollisuuksia suorittaa työharjoittelua täällä samalla kerralla, enkä tästä syystä osannut arvioida paluupäivää. Kuitenkin viisumihakemusta varten piti olla jonkinlainen lentolippu esittää jo viisumia haettaessa, joten päädyin ostamaan ensimmäisen vastaantulleen, kohtuuhintaisen lennon. Ensimmäisen välilaskuni tein Berliiniin, ja vietin mukavan vajaan vuorokauden siellä asuvan ystäväni kanssa. Bangkokiin saapuessani olin jokseenkin väsynyt pitkästä matkasta sekä sitä edeltäneeltä ajalta kertyneestä univelasta. Rajatarkastuksessa oli pitkät jonot, kuten aiemmilta kerroilta muistinkin. Luukulla tapahtunut haastattelu oli varsin yksityiskohtainen, he halusivat tietää tarkalleen matkani tarkoituksen, tarkan osoitteeni sekä missä aion oleskella. Kuulin myöhemmin yliopistolla, että joiltain oli haluttu katsoa myös Thammasatin rehtorin lähettämät kutsukirjeet ja muitakin dokumentteja. Varaamaani kerrostaloasuntoon asettuminen kävi sujuvasti. Koska kaikkeen täällä liittyy paljon virallisia paperitöitä, sovimme vuokranantajan kanssa, että tulen takaisin toimistolle seuraavana päivänä kun olen saanut vähän nukuttua ensin. Täkäläisen tavan mukaisesti vuokraa maksetaan pelkästä huoneesta, yleensä summaan sisältyvät erikseen mainitut huonekalut. Monet vuokranantajat edellyttävät kahden kuukauden takuuvuokraa, mutta hienommissa ja uudemmissa asunnoissa takuuvuokraksi voidaan pyytää kolmenkin kuukauden vuokraa. Jääkaappi ja tv pitää vuokrata erikseen. Myös sähkö ja vesi maksetaan kulutuksen mukaan kuun lopussa. Petivaatteet, peitot ja tyynyt sekä pyyhkeet ovat saatavilla erillisestä sopimuksesta, ja itse hetken laskeskeltuani päädyin näiden ja siivousvälineiden ostamisen sijaan ottamaan viikkosiivouksen (hinta n. 3e/viikko), mihin kaikki edellämainittu kuuluu. Myöskään pesukone tai keittiö eivät kuulu huoneen varustukseen, mutta koska asunto sijaitsee edullisella alueella, pyykkikoneellinen pesulassa maksaa vähän reilun euron ja lämpimät ateriat katuravintoloissa maksavat halvimmillaan alle euron. Bang Platin alue, missä asuntoni sijaitsee, on minulle ennalta vieras. Olenkin varsin tyytyväinen, että saavuin muutamaa päivää ennen orientaation alkua, koska pientenkin asioiden järjestelyyn täällä voi kulua yllättävän paljon aikaa. Myös univelkojen nukkuminen pois lienee hyvä idea ennen opintojen alkua.

Kommentit